sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Day 14: FLOWERS

Kun piti keksiä kukkakynnet, tajusin tehneeni sellaiset jo gradient nails -lakkauksessa. Ajattelin silti toteuttaa kukkakynnet samalla tekniikalla. Kuvissa lakat ovat kynsillä kolmatta päivää. Oikeasta kädestä en saanut kuvia otettua, sillä saatiin viimein vaihdettua autoon kesärenkaat. Kynnet selvisivät siitä isommitta kolhuitta, mutta oikean käden lakat eivät renkaanvaihto-operaatiota kestäneet ja lohkesivat niin pahasti, ettei niistä nähnyt edes, mitä ne yrittivät esittää. Ne oli pakko saada pian pois kynsiltä, ja siksi jouduin ottamaan kuvat vesisateella.

Ulkona suojassa sateelta
Näihin kynsiin sain idean, kun kävin Seppälässä ja löysin sieltä Wet N Wild Sparked -lakan. Alun perin kävin siellä tutkimassa, olisiko sinne vahingossa ilmestynyt Models Ownin Beetlejuice-kokoelman lakkoja. Satuin kuitenkin näkemään hyllyssä Sparkedin, ja muistin sen kuuleman mukaan muistuttavan paljon Color Clubin Candy Canea, jonka joskus olin suunnitellut hankkivani. Halusin kovasti kokeilla uutta lakkaani, ja idean glitterin laittamiseksi kynsien kärkiin sain bussissa vappuaaton ja -päivän välisenä yönä, kun vieressä seisovalla tytöllä oli hurjan söpöt liukuvärjätyt, pinkit geelikynnet, joiden kärjissä oli glitteriä.


Luonnonvalossa ovensuussa
Aluslakan jälkeen lakkasin kynnet China Glaze Innocence -lakalla, jota olin muissa blogeissa nähnyt käytettävän ranskislakkana. Se sopikin mielestäni siihen oikein hyvin, sillä se peitti kynsien keltaisuuden yhdellä kerroksella, mutta näytti silti luonnolliselta. Ainoa ongelma lakan kanssa oli se, että se alkoi hyvin pian irrota kynnen reunoista. Se oli kummallista. Sen jälkeen töpöttelin kynnen kärkiin China Glaze Something Sweet -lakkaa, jota käytin myös ystävänpäivälakkauksessa. Sitten töpöttelin Color Club Foil Me Once -lakkaa. Lakka on vähän violettiin taittava, vaalea pinkki foil-koostumuksella. En pitänyt lakasta erityisemmin, kun sen hankin ja kun sillä ensimmäisen kerran lakkasin. Pian lakkauksen jälkeen se kuitenkin alkoi miellyttää silmää kovasti. Viimeiseksi töpöttelin kynsiin Wet N Wild Sparkedia, ja lisäsin kynsitarrat. Laitoin vasempaan käteen aluksi kukan jokaiseen sormeen, mutta lopputulos oli jotenkin liian täysi. Irrotinkin tarrat varovasti etusormesta ja pikkurillistä. Toisessa kädessä kukatta jäivät keskisormi ja pikkurilli. Annoin kynsien kuivua pitkään ennen tarrojen liimaamista, sillä pikakuivattavilla päällyslakoilla on tapana saada tarrojen reunat repsottamaan. Sain näin painettua tarrat tiukasti kiinni ennen päällyslakan laittamista. Eivätkä ne alkaneetkaan repsottaa, hähää!


Käytetyt tuotteet
Aluslakkana Trind Nail Repair Natural*
China Glaze Innocence
China Glaze Something Sweet.
Color Club Foil Me Once
Wet N Wild Sparked
Päällyslakkana Seche Vite

*Kuvassa on Nail Repair Naturalin sijasta China Glazen aluslakka. Trindin lakka oli kuvanottohetkellä jo kaverilla lainassa, enkä malttanut odottaa kahta viikkoa sen takia, että saisin sen kuvaan.

2 kommenttia: